Rakkaudesta ja intohimosta kankaanpainantaan

Painamme kangasta Suomen ainoalla käytössä olevalla käsiteollisella laakapainovälineistöllä.
Tekniikkaa kutsutaan myös nimillä silkkipaino, seripaino tai filmipaino. Laakapainolaitteistomme on vuodelta 1968 ja me olemme painaneet kangasta välineistöllä vuodesta 2009 alkaen. Suomen ensimmäinen kankaanpainokone tuli Forssaan jo vuonna 1861 eli kangasta on painettu täällä jo yli 164 vuotta yhtäjaksoisesti.

Kankaanpainantapalvelua asiakkaille perinteitä kunnioittaen.
Painamme asiakkaille kangasta metritavarana tai yksittäisinä printteinä. Painattaa voi sekä sisustus- että vaatetuskankaita. Parhaiten painettaviksi kankaiksi sopivat erilaiset luonnonkuidut. Painotekniikka sopii hyvin yksi- ja kaksiväristen kuosien painamiseen. Kuosista riippuen painovärejä voi olla useampikin. Valokuvamaiset ja hyvin moniväriset kuosit ja pinnat eivät tekniikalle sovellu.

Vahvuutemme ovat räätälöidyt kokonaispalvelut. 
Suunnittelemme ja valmistamme asiakkaille erilaisia kokonaisuuksia aina suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi asti. Pystymme myös tukemaan asiakasta tarvittaessa jo kuosisuunnittelun alkuvaiheesta lähtien. Laakapainotekniikalla on paljon etuja, mutta myöskin rajoitteita.

Toimintamme lyhyesti

Suunnittelemme; 
Kokonaisuuksia asiakkaille aina suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen asti sekä omaa mallistoa

Painamme;
Asiakkaille heidän omia kuosejaan ja oman mallistomme kankaita

Valmistamme;
Tuotteita asiakkaille ja omaan mallistoomme

Toimimme; 
Matkailu- ja vierailukohteena, eri koulutusalojen ja koulutusasteiden opiskelijoiden työssäoppimispaikkana

Järjestämme; 
Kurssitoimintaa

Teemme yhteistyötä;
Monilla eri tahoilla; erityisesti oppilaitosten, muiden alan toimijoiden ja yritysten kanssa

Perinteinen painotekniikka;
Antaa meille vahvan arvopohjan käsityötaidon ylläpitämiseen. Teemme työtämme suurella sydämellä, ammattitaidolla ja kulttuurista kestävää kehitystä edistäen turvaten samalla suomalaisen käsityötaidon tulevaisuutta.

Lisätietoja ja hintoja voi kysellä info@rykkeri.fi